torstai 18. elokuuta 2011

Kohteliaisuutta kerrakseen

Ostimme koto-Suomessa uudet patjat ja maksoimme laskun kassalla. Kun kauppa oli tehty ja toimituspäivästä sovittu huomasin, että mieheni oikea käsivarsi alkoi nykiä. Käsivarsi nousi jo uhkaavasti 30 asteen kulmaan ja samassa alkoi omakin käsivarteni pyrkiä esiin. Käännyimme lähes samanaikaisesti ovea kohden, kun muistimme, että Suomessa ei kätellä, eikä kiitellä, kun kaupat on tehty. Sveitsissä näin tapahtuu aina, pienemmistäkin ostoksista seuraa vuolas kiittely ja kaikki osapuolet kättelevät.

Puu on vallannut talon kotikadullamme.

Etsimme taannoin Baselin Manorilta hiirimattoa. Myyjä ilmestyi paikalle melko pian (mieheni on myyjämagneetti) ja esitteli valikoiman. Teimme valinnan ja myyjä kantoi ostoksen kassalle toiselle puolelle kauppaa, jonka jälkeen hän kätteli meidät molemmat!

Sveitsiläinen kohteliaisuusperinne näkyy myös siinä, että jokaiselle päivänajalle on oman tervehdyksensä. Suomalaiselle tämä on hankalaa, koska vaihtoehtoja on niin paljon ja tervehdykseen vaikuttaa ajankohta ja tilanne. Hissiin tullessa ja sieltä lähtiessä tervehditään luonnollisesti aina.
Kerran osuin hissiin yläkerran miehen kanssa ja hän toivotti minulle "hyvää ruokahalua" paikallisella murteella. Olin hetken epätietoinen, oliko kyseessä lounaskutsu.

Laventelit, jotka mieheni onnistui pitämään elossa kuukausia

Gruetzi- tervehdys on monikäyttöinen ja sillä pärjää jo pitkälle. Se tosin lausutaan hyvin vahvasti, kaikkia konsonatteja korostaen. Kerran Zurichin lentokentällä kaksi suomalaista liikemiestä  oli aikeissa ostaa sveitsiläistä suklaata. He astelivat rennosti hyllyjen luo ja myyjä purskautti kunnon gruetzit. Miehet säikähtivät silmin nähden ja poistuvat nopeasti paikalta. Myyjä näytti hämmentyneeltä.

Sveitsiläiset ovat myös erittäin siistejä. Lähikaduillamme kulkee siivouspartio muutaman kerran kuussa. Partioon kuuluu kaksi n. 50-60 vuotiasta miestä ja lakaisukone kera kuljettajan. Miehet lakaisevat roskat paikkoihin, joista koneen on ne helppo hotkaista kitaansa. Kaikkia siivouspartion miehiä luonnollisesti tervehditään!

Olimme kävelyllä Wiesen rannalla ja vastaamme tuli ensin isä ja sitten isompi poika ja vähän ajan kuluttua pienempi poika. Isä yritti saada poikia kävelemään nopeammin, mutta huonoin tuloksin. Molemmat pojat söivät ja joivat jotain kävellessään. Kerran isän taas katsoessa taakseen poikiaan, hän huomasi, että toinen pojista oli tiputtanut roskia ja roskat lojuivat jalkakäytävällä. Pojat joutuivat kääntymään takaisin ja hakemaan roskat n. 200 m päästä. Näin toimii sveitsiläinen siisteyskasvatus.

Roskat oikeisiin pusseihin ja kadulle odottamaan kuljetusta (ma ja to).





lauantai 6. elokuuta 2011

Perjantai-illan huumaa Baselissa ja Intiassa

Baselissa ollessamme syömme aina perjantaisin grillattua makkaraa. Tapa saattaa juontaa juurensa mieheni työmatkasta Intiaan 90- luvun alussa, jolloin hän tapasi keskellä viidakkoa olevassa tehtaassa yllättäen suomalaisia, Valmetin miehiä. Heillä oli tapana juhlistaa viikonloppua HK Blööllä ja saunalla. Mieheni tuli paikalle "vääränä" päivänä, joten hän pääsi vain saunaan. Tehtaalla vierailevat asuivat heitä varten rakennetuissa huoneissa, joihin oli kulku suoraan ulkoa. Tehdasalueen ympärillä oli aidat, mutta eiväthän ne käärmeitä estäneet. Alueella oli myrkkykäärmeitä, jos käärme pisti, oli syytä tappaa otus ja mennä sen kanssa tehtaan ensiapuun. Siellä annettaisiin oikeat rohdot, mutta se edellytti, että käärme tunnistettaisiin. Mieheni tarkasti nukkumaan mennessä taskulampulla huoneensa jokaisen kolkan.

Baselin makkarat nautitaan aina, kun on mahdollista parvekkeella. Kypsennys tapahtuu sähkögrillillä, jota olemme käyttäneet menestyksellä myös lihan kypsentämiseen.


Vihannekset valmiina.
Huomaa parvekkeen etuseinän kätevä taso.
Torstaisin, valmistautuessamme makkaorgioihin, syömme Baselissa usein Manorilta ostettua sushia.

Sushin teko ei voi olla niin vaikeaa, ettei sitä oppisi.

maanantai 1. elokuuta 2011

Kevyttä ja helppoa kesäruokaa


Kuvan otin vasta, kun puolet keitosta oli syöty.

Meillä on aikojen alusta syöty kesäkeittoa kerran kesässä. Kun lapset olivat vielä kotona, tein aina yhden ison keiton ja jaoin sen kahteen osaan, koska poika tykkäsi kirkasliemisestä, kun taas tyttäreni kanssa söimme mieluummin kermaista keittoa. Keiton juuressa (kypsennysvaiheessa) oli vain vähän keitinlientä. Vasta jaon jälkeen lisäsin kermaa tai juureslientä lisää.



Minulla on tapana keittää koko rykmentille riippumatta syöjien määrästä. Keiton kohdalla se ei haittaa, koska se on parhaimmillaan kahden päivän kuluttua.

Kesäkeitton ohje

13 uutta pientä perunaa
7 pientä porkkanaa
1 kukkakaali
1 parsakaali
useita salottisipuleita
1 dl herneitä
1 dl papuja
20 kpl lehtipinaattia
0,5 l vettä
suolaa ja sokeria
1 rkl voita
6 dl kevytmaitoa

Pese juurekset ja suikaloi porkkanat. Paloittele pavut, kukka- ja parsakaali sekä irrota herneet paloistaan. Leikkaa pinaatti pieniksi suikaleiksi. Kiehauta voilla, suolalla ja sokerilla maustettu vesi. Lisää perunat ja porkkanat, kypsennä. Lisää loput kasvikset ja hauduta muutama minuutti. Lisää pinaatti, kaada maito joukkoon ja kiehauta. 

Jälkiruokana maistuvat helppotekoiset, vähäkaloriset raikkaat vadelmaleivokset (132 kcal/pala), joiden ohje on aitoa 70- lukua.

Tällä kertaa vadelmat eivät pysyneetkään pohjalla!

Vadelmaleivosten ohje (2 pientä kakkua a`10 palaa)

POHJA
2 munaa
0,5 dl sokeria
1 tl sitruunamehua
4 rkl vehnäjauhoja

TÄYTE
3 dl vadelmia
3 liivatelehteä
2 munaa
1 dl sokeria
1 dl luomusitruunan mehua
1 dl vispikermaa (23 %)

Vatkaa pohjan munat ja sokeri vaahdoksi, lisää sitruunamehu ja sitten jauhot. Kaada taikina kahteen kartonkivuokaan. Paista 225 C/ 5 min. Jäähdytä levy tasaisella alustalla.

Vuoraa pitkä vuoka foliolla niin, että se menee vuoan reunojen yli ja laita marjat pohjalle (pakastemarjat jäisinä).

Vadelmat on ladottu pohjalle
Pane liivatteet likoon kylmään veteen. Vatkaa täytteen munat ja sokeri kuohkeaksi. Vatkaa joukkoon sitruunamehu. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita se munasokerivaahtoon. Puserra liivatelehdet ja liuota kuumaan veteen. Kaada ohuena juovana täytteen joukkoon.

Kaada sitruuna hyytelö marjojen päälle ja pane kakkulevy hyytelön päälle.



Käytän näitä samoja kartonkivuokia useamman kerran!

Käännä folion reunat suojaksi ja laita vuoka jääkaappiin 3 tunniksi. Kumoa kakku leikkuulaudalle ja leikkaa paloiksi.