maanantai 30. maaliskuuta 2015

Saariselän lumilla

Lumen puute on haitannut vakavasti Hellun hiihtoharrastusta tänä vuonna. Parina edellisenä vuonna olemme käyneet Isosyötteellä, mutta nyt suuntasimme pohjoisemmaksi eli Saariselälle.

Saariselän ladut ja maisemat ovat mukavat hiihtää. Viehätystä lisää isän kertomat hiihtotarinat 70- ja 80 luvuilta samoilta saloilta.

Sää oli aurinkoinen
Tyttären kutomat villasukat olivat oiva ase lattian kylmyyteen.
Laduilla näkyi monenmaalaista hiihtäjää.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Heijastuksia

Viime yönä Hellu näki unen, että rakas kamera oli hajonnut. Kaikki vanhat kaverit kävivät sitä suremassa, eikä kukaan keksinyt ratkaisua. Uninen Hellu ei kestänyt ajatusta uudesta kamerasta. Sitten kaikki lähtivät yhdessä ajelemaan raitiovaunulla. Se oli traagista, koska ikkunoissa vilisi kauniita kuvauskohteita. Hellu heräsi silmät kyynelissä.

Hellu ottaa aika usein heijastuskuvia, koska niissä on monia todellisuuksia. Hellulla on heijastuskuvia enemmänkin, eri kohteista. Hellu ei vaan niitä löydä n. 12 000 kuvan joukosta...


Välipalaksi kuva ilman heijastuksia.



torstai 12. maaliskuuta 2015

Hellun aarteet - osa 1/ keittiöpyyhkeet

Joskus kannattaa katsoa ystävällisesti liinavaatelaatikoihin, sieltä saattaa paljastua aarteita. Hellun aarteet ovat tälläkertaa astiapyyhkeitä.

Viimevuoden kirppishankinta, 2 euroa.

Käytössä reikiintynyt -80 luvun pyyhe.
Pojan syntymävuoden satoa
Marimekkoa 2010-luvulta.
Kiviset ja Soraset -70 luvulta.
Keittiöpyyhe Baselista - 2010. 
Itse nimikoitu ja puolison isoäidin nimikoima pyyhe -76
Tämä pyyhe on äidin peruja -60 luvulta.