torstai 25. helmikuuta 2016

Arabialainen maustekakku

Hellu on perinyt Arabialaisen maustekakun ohjeen anopiltaan, armoitetulta kotileipurilta. Kakku on helppo ja yksinkertainen tehdä ja maku suussasulava. Hellu tarvitsi helpon kakun toipuakseen edellisen päivän järkytyksestä ja saadakseen itseluottamuksensa takaisin. Helppoa puolukkakkua tehdessään (miksi ihmeessä olen antanut leipomukselle attributin "helppo") meni kaikki pieleen.

Hellu laittoi taikinan irtopohjavuoassa uuniin, huomasi minuutin kuluttua, että leivonnaisesta puuttuivat jauhot, maito ja rypsiöljy. Eikun kakku ulos uunista, uudelleen kulhoon ja puuttuvien ainesten lisäys, vuoka pesuun ja kakku uudelleen uuniin. Ei tullut kakkua, jossa olisi ollut pohja, keskikerros, toinen kerros ja kuorrute (valmiista kakusta on kuva lopussa). Sekoilu johtuu Hellun otsalohkon vaurioitumisesta. Ilman puolisoani, kakku vuokineen olisi lentänyt roskin.

Arabialaisen taikina sievästi kakkuvuoassa.

Arabialainen maustekakku

3 munaa
3,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Munat ja sokerit sekoitetaan keskenään.

200 g sulatettua rasvaa
2 dl kermaa
Lisätään edelliseen.

5 dl vehnäjauhoa
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
1/4 tl suolaa
2 rkl kaakaojauhetta
Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään edellisiin.



Edellisen päivän katastrofin välttääkseen, Hellu järjesti kakkuun lisättävät aineet pöydälle lisäysjärjestyksen mukaiseen riviin.


Onnistuin! Kakku maistui.
Epäjärjestyksessäkin tehty puolukkakakku oli maukasta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti