lauantai 21. joulukuuta 2013

Piparkakkutalo

Minulla on paljon muistoja piparkakkutalojen leipomisesta aikuisnuoruudesta. Silloin niitä saattoi syntyä kymmenenkin joka joulu. Eihän ne nyt ihan itsestään syntyneet, taikinat tehtiin itse ja joka kerta tuli rakkuloita tulikuumasta liimaussokerista. Aika kului piparkakkutalot ja jäivät vain muistoihin. Kunnes niitä alkoi ilmestyä myyjäisten ja maalaiskauppojen tiskeille. Ostelin niitä mielelläni sekä itselle että lahjaksi.


Tänä vuonna ostin kaupasta kilon piparitaikinaa ja miniän suosiollisella avustustuksella leivoimme isohkon talon. Miniä kuuluu onneksi samaan koulukuntaan meikäläisen kanssa = "koristeeksi ranskalaisia pastilleja". Meitä auttoi pieni 2,5v touhukas tonttu, jonka tehtävänä oli tarkistaa taikinan laatu ja säätää määrä niin, ettei yhtään taikinaan jäisi. Hyvin onnistui. Hän kunnostautui myös koristepastillien liimaamisessa.





Arvaa, mikä talo tuli!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti