lauantai 1. lokakuuta 2011

Värillistä leivontaa

Leipominen on ollut aina rakas harrastus, josta olen saanut nauttia jo usean vuoden ajan myös lapsenlapsen kanssa. Hän on nyt 8 vuotias koululainen. Tärkeätä on ollut alusta asti, että hän saa osallistua ihan kaikkeen: leipomistarvikkeiden esille ottamiseen, mittaamiseen ja sekoittamiseen, vaikka tuloksena oli aluksi lähinnä raaka-aineiden leviäminen lattialle, tuolille ja pöydälle. Kaikista taikinoista on kuitenkin hyvinkin syötävä paistos saatu aikaan!

Pullat ovat harvoin "normaalin" näköisiä. Hauskoja pullia on syntynyt esim. piparikakkumuoteilla. Lapsenlapselta tulee kaikki ideat, minä vain peesaan ja huolehdin, että  kokonaisuus pysyy kasassa. Vaikka hän kyllä hallitsee erittäin hyvin kaikki leipomisen vaiheet. Eräänkin kerran, kun olin työntämässä peltiä uuniin, niin hän huudahti huolestuneena: "Mummi, onko pullat munitettu?" (=voideltu munalla).

Tällä kertaa päätimme leipoa koristeltuja muffinsseja. Leipomisesta on pari kuukautta, mutten valitettavasti muista, mitä reseptiä itse taikinaan käytimme, mutta se ei ole nyt oleellista. Homman juju olivat nimittäin karamellivärit, josta me kokeneet leipojat todella innostuimme.

Ostetaan kaupan maitohyllystä purkillinen tai kaksi valkoista "ainetta".

Tällä kertaa homma näyttää hyvin järjestyneeltä.

Tehdään taikina, jaetaan se vuokiin ja paistetaan  muffinsit. Ja sitten värjäämään.


Leipurilla on hänen itsensä värittämä paita päällä.



Koristellaan jäähtyneet muffinssit.



Kaloreista viis, nyt syödään muffinsseja siis!

1 kommentti: