tiistai 13. syyskuuta 2011

Nouseva golffari lounaalla

Golfkierroksen jälkeen nopeasti valmistettava ruoka on paikallaan. Pelasimme entisen työkaverini kanssa golfkierroksen Lohjalla upeassa syksyisessä auringonpaisteessa. Täysi kierros oli hänelle ensimmäinen. Kierroksen jälkeen nautimme lounaan, jota olin etukäteen valmistellut pilkkomalla kasvikset.

Paprikaa, punasipulia ja valkosipulia

Tällä kertaa olin kypsentänyt broilerin  etukäteen.

Broileri täysjyvä couscous

450 g broilerin suikaleita
2 paprikaa
3 punasipulia
4 valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen

200 g basilika tomaattikastiketta
1 sitruunan mehu
1,5 dl vettä
2,5 dl täysjyvä couscous
sitruunaöljyä
mustaa pippuria, suolaa

Broileri, paprika, ja sipulit pilkotaan ja paistetaan kypsäksi öljyssä. Lisätään ja kuumennetaan kiehuvaksi tomaattikastike ja vesi. Otetaan paistinpannu liedeltä, lisätään sitruuna mehu ja couscous. Annetaan tekeytyä 5 min. Lisätään sitruunaöljy, maustetaan ja sekoitetaan.

Broilerin voi laittaa tarjolle erikseen, jos porukassa on kasvisruokailijoita.

Jos ruokaa jää, niin seuraavana päivänä maku on vieläkin parempi MOT 

Yksinkertainen salaatti sitruunaöljyn kera.
Jälkiruokana oli kahvit leivonnaisen kera. Näillä eväillä golffari oli jaksanut ajaa takaisin Espooseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti