keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Kuubalaista liikennettä, vol 2

Hellu raskastaa vanhoja kauniita autoja ja niitähän Kuubassa riittää. Pääosa autoista on -40-50-luvuilta USA:sta. Vuonna -62 alkaneen kauppasaarron jälkeen Kuubaan ei ole tuotu länsimaista autoja eikä mitään muutakaan tavaraa. 80-luvulla vanhoja autoja myytiin ulkolaisille sijoittajille ja rahoilla ostettiin Ladoja. Nykyään Kuuba kauppaa vastavalmistuneita lääkäreitä ulkomaille saadakseen valuuttaa. Perheellisetkin lääkärit joutuvat lähtemään muutaman vuoden komennukselle (Venezuela, Brasilia) minimipalkalla. Takaisin tullessa he saavat jonkinlaisen korvauksen. Kuuban valtio saa 4000 taalaa/kk.

Havannan liikenteessä näkyy joitain polkupyöriä, ne ovat myös -80-lukulaisia, mutta Kiinasta. Julkista liikennettä ei ole, joten Havannan ulkopuolella matkustetaan liftaten. Valtion autojen on pakko ottaa liftaajat kyytiin ja risteyksissä on usein nk. järjestelijä, joka sijoittaa samalle suunnalle menevät sopivasti autoihin. Ihmiset myös kävelevät pitkiäkin matkoja. Yksityiset autot (joita on on 20%) saavat kulkea rauhassa (rekisterilaatassa kirjain P). Vuodesta 2011 yksityiset ovat saaneet ostaa autoja, mutta käteisellä. Kuubassa ei ole pankkilainoja ja osamaksua. Jollain on rahaa.

Lisää kuubalaisia tunnelmia.

Mutta ne vanhat autot pidetään itse kunnossa, maalataan pensselillä ja käytetään kekseliäästi varaosia. Vanhat autot ovat yksityisiä (P) ja niitä käytetään takseina.

Neidit poseeraavat hotellimme edustalla taksikyydin jälkeen.
Taksi odottaa asiakkaitaan, jotka ovat Havannan linnoituksella.
Sama odotus vallankumousaukiolla. 
National- hotellin kunnostustyöt meneillään. Kaikille on töitä.
Taksin etupenkillä istuu usein kuljettajan kaveri. 
Olli poseeraa taksissa, joka valittiin värin perusteella 
AAH
OIH, AUH
Lisää takseja vallankumousaukiolla.
Trinidadin liikennettä.
Ihan normaali kulkuneuvo Trinidadissa.
Havannan ulkopuolelle mentäissä tiet ovat lähes tyhjiä autoista ja tielle ilmestyvät hevospelit ja ratsastajat. Vuohet ovat laiduntamassa liikenneympärän keskellä. Erään pienen kaupungin julkinen liikenne oli järjestetty hevosilla ja rattailla, jotka kulkivat viiden minuutin välein autopistan laitaa.
Havannan vilskettä 
Hellu rakastaa tätä yksinäistä kaunokaista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti