perjantai 5. kesäkuuta 2015

Risteily jatkuu - Sibenik, Kotor, Hvar

Adrianmeren risteilyn purku sanoiksi ja kuviksi tuntuu kestävän Hellulta tavallista kauemmin. Dubrovnik, joka oli henkisesti tärkein, tuli onneksi jo käsiteltyä.

Matka alkoi ja loppui Venetsiaan, jota ihailimme tällä kertaa vain mereltä käsin.

Venetsia
Venetsia
Matkasimme Sibenikiin, joka  on täysin kroatialainen kaupunki. Muut Dalmatian kaupungit ovat joko kreikkalaisten tai roomalaisten perustamia.
Saapuminen Sibenikiin oli vaikuttava.
Montenegron Kotor oli selvästi köyhin vierailemistamme Adrianmeren kaupungeista. Kaupungissa näkyi kerjäläisiä. Ei onneksi lapsikerjäläisiä isoina laumoina, kuten -70 luvun alussa.


Kotorin vanha kaupunki.
Hellu on voimissaan!
Samoin hyttipoika John, joka vääntää pyyheliinasta mitä vain!
Useissa vierailukohteissa laiva oli ankkurissa redillä ja matkustajat siirtyivät maihin tendereillä (pelastusveneillä). 
Risteilylaivan kirjasto oli leppoisa lukupaikka.
Sääolosuhteet olivat senverran tuimat, että kapteeni päätti jättää väliin Korculan saaren, mutta onneksi hän kelpuutti viereisen saaren- Hvar. Saarella kasvatetaan laventelia, rosmariiniä sekä viiniköynnöksiä.

Kaikilla perheillä on omat viiniköynnöksensä ja oliivipuita. 
Näissä raunioissa on 1000 vuoden historia, vanhimmat osat (oikealla) ovat  peräisin 600 ekr.
Maisemaa rantakadulta merellepäin.
Kuin myös
Tuoreen kalanmyyntiä veneestä.
Hellun risteilytarina jatkuu samalla kanavalla, tuttuun aikaan. En siis yhtään tiedä, koska. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti