Pimeyden selättäjät

Hellun koulumatka oli pari kilometriä suuntaansa. Matka taittui useinmiten yksin, tai en ainakaan muita muista. Mutta sen muistan, että kulkiessani laulaa hoilotin (syksyisin) Sibeliuksen "Olen unessa useasti sinun kaduillas` koulutie". Eräänkin kerran täräytin täydessä vauhdissa suoraan liikennemerkkipylvääseen.

Ennen: Rakastin syksyä, koska se tarkoitti koulun alkua. Olin muutenkin aktiivinen, ajattelin ja puuhailin monenmoista.

Elokuussa 2007 putosin portaita alas ja kalautin pääni. Kaikki muuttui. On ollut vaikea ymmärtää, miten syksyistä on tullut pelottavan pimeitä, väsymys ja väsyvyys ovat pahimpia syksyisin.

Nyt: Kävin pimeyden kimppuun vuosi sitten ja ostin kirkasvalolampun. Se toimi ja siihen loppui syksynpelkoni.

Lamppu odottaa laittialla aamuista käyttöä. 

 Kirkasvalolampussa on himmennin, joten sitä voi käyttää myös tavallisena valona. Otan valoa 15-35 min kerrallaan, 3-5*viikossa. Aika määräytyy oman tuntemuksen perusteella ja se vaihtelee eri päivinä. Joskus juoksen aamiaiselle ja sytytän kiireesti valon. Niin kova on valontarve yön jäljiltä.

Nyt jaksan nauttia myös takkatulen lämmöstä ja valosta.

Sytytyspuita

Olohuoneessamme näkyy syksyisin ja keväisin mukava auringonvalon ja lampun leikkisä prisma-ilmiö.

Tässä ovat lempitossuni.

Takkatulen äärellä on hyvä lukea sanomalehtiä ja tehdä ristikoita. Syksyt eivät ole entisen toimeliaita, mutta nyt tiedän selviäväni talveen asti, joka on edelleen toiseksi paras vuodenaikani.

Vanha lukulamppu, jonka vieressä on sohva.