perjantai 8. marraskuuta 2013

Helppo puolukkakakku

Nyt löytyi herkkujen herkku, puolukkakakku. Uskon, että tämä kakku maistuu, vaikkei puolukasta tykkäisikään. Fariinisokeri taittaa mukavasti puolukan happamuuden. Onko joulu mielessä, kun pastoin myös mamsellin piparit?

Puolukoita on taikinakerrosten välissä ja 

päällä.
Valmis leipomus.

Pakastin kakkupalat tarjottimen päällä (+folio).
Resepti 175C/ 60 min

Vaahdota
3 munaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria

Sekoita keskenään
4 dl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
2 vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa

Lisää vuorotellen munavaahtoon
kuivat aineet
1 dl rypsiöljyä
1 dl hedelmämehua tai maitoa


Täyte, sekoita
4 dl puolukoita
1 rkl perunajauhoa (jos käytät pakastepuolukoita)
2 rkl fariinisokeria

Pintaseos
2 dl puolukoita
1/4 dl fariinisokeria
1/2 dl ruishiutaleita


Irtopohjavuoan pohjalle laitetaan leivinpaperi ja reunat voidellaan.

Levitä puolet taikinasta irtopohjavuokaan ja sen päälle täyte. Lopputaikina levitetään täytteen päälle. 

Levitä lopuksi pintaseos kakun päälle ja paista uunin alatasolla.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa herkulliselta ja ihanan yksinkertaiselta. Tätä täytyy kokeilla :)

    VastaaPoista
  2. ruishiutaleet kakun päällä on kiva lisä suutuntumaan.

    Auts en saa linkkiä toimimaan...

    VastaaPoista