Yö verottajan kanssa

Alte Brugg, Basel 2011

Hellun työkyvyttömyyteen johtaville oireille on annettu diagnoosi T90.5 (kallonsisäisen vamman myöhäisvaikutukset). Vammasta johtuen Hellun päänsisäinen maailma on arvaamaton ja hyvin mielenkiintoinen. Sitä on vaikea ulkopuoliselle vaikea selittää, mutta onneksi vertaiset ymmärtävät.

Hellu kertoo nyt tarinan "Yö verottajan kanssa", joka kuvaa omaa tilannettaan:

Laki on muuttunut ja sen seurauksena aivovammaisten yrittäjien pitää ilmoittaa tulonsa uudella tavalla. Kaikkia aivovammaisia kehotetaan kerääntymään isoon rautatiehalliin, johon verottaja on perustanut 2- luukkuisen toimiston. Asiakastiskin alaosa on verhoiltu rennosti valkoisella kankaalla. Jonotuslaite sylkee tulijoille numeron satunnaislukugeneraattorilla. Minulle osuu numero 264.

Hallin reunoilla on harmaasävyisiä sohvia, joissa naiset loikoilevat. Jonotusaika on epäselvä. Istuudun sohvalle, jossa on yksi paikka tyhjänä. Sen luona keskustelee ryhmä naisia, joilla on hameet ja korkokengät. Lyöttäydyn heidän seuraansa keskustelun reuna-maille. Erään naisen numero ilmestyy taululle ja hän kiitää kovaa vauhtia tiskille, ja me muut ihailemme hänen nopeuttaa. Puristan kädessäni mieheltäni saamaa muovikoteloa, jossa on kaikki asiaan liittyvät paperit, päällimmäisenä klemmareilla yhteen sidottu yrittäjätuloselvitys ja sen alla tarkempi laskelma. Minulla ei ole tarkkaa tietoa, mistä on kyse. Enhän edes ole yritäjä.

Taululle ilmestyy 264 ja sen alle teksti “nukkuu”. Havahdun välittömästi ja ryntään tiskille. Verottaja toteaa maireasti, että haluamme tavata kaikki naisyrittäjät, jotka ovat aivovammaisia, henkilökohtaisesti. Verottaja ottaa paperini ja tutkii asiaa, itse yritän muistella, mikä on jutun juoni. Verottaja toteaa, että hän ei ymmärrä, mikä minut tänne toi ja katoaa takahuoneeseen, johon kaikki verottajat ovat kokoontuneet. Paikalle kävelee toinen verottaja, joka kysyy, että olenko minä 264. Vastaan olevani, johon hän toteaa, että Suomen Valtio on jo pitkään ihmetellyt touhujani, ne ovat epäloogisia. Ajattelen, että niin olen minäkin.

Oma verottajani palaa toimistosta ja kysyy tiukasti, onko tulot ilmoitettu normaalissa verotuksessa. Vastaan myötävästi. “Miksi te sitten tänne tulitte?”, hän kysyy. Aivoni huutavat, että “pääomavero”, mutten saa sitä sanotuksi.