Kuvan otin vasta, kun puolet keitosta oli syöty. |
Meillä on aikojen alusta syöty kesäkeittoa kerran kesässä. Kun lapset olivat vielä kotona, tein aina yhden ison keiton ja jaoin sen kahteen osaan, koska poika tykkäsi kirkasliemisestä, kun taas tyttäreni kanssa söimme mieluummin kermaista keittoa. Keiton juuressa (kypsennysvaiheessa) oli vain vähän keitinlientä. Vasta jaon jälkeen lisäsin kermaa tai juureslientä lisää.
Minulla on tapana keittää koko rykmentille riippumatta syöjien määrästä. Keiton kohdalla se ei haittaa, koska se on parhaimmillaan kahden päivän kuluttua.
Kesäkeitton ohje
13 uutta pientä perunaa
7 pientä porkkanaa
1 kukkakaali
1 kukkakaali
1 parsakaali
useita salottisipuleita
useita salottisipuleita
1 dl herneitä
1 dl papuja
20 kpl lehtipinaattia
0,5 l vettä
suolaa ja sokeria
1 rkl voita
6 dl kevytmaitoa
Pese juurekset ja suikaloi porkkanat. Paloittele pavut, kukka- ja parsakaali sekä irrota herneet paloistaan. Leikkaa pinaatti pieniksi suikaleiksi. Kiehauta voilla, suolalla ja sokerilla maustettu vesi. Lisää perunat ja porkkanat, kypsennä. Lisää loput kasvikset ja hauduta muutama minuutti. Lisää pinaatti, kaada maito joukkoon ja kiehauta.
Tällä kertaa vadelmat eivät pysyneetkään pohjalla! |
Vadelmaleivosten ohje (2 pientä kakkua a`10 palaa)
POHJA
2 munaa
0,5 dl sokeria
1 tl sitruunamehua
4 rkl vehnäjauhoja
TÄYTE
3 dl vadelmia
3 liivatelehteä
2 munaa
1 dl sokeria
1 dl luomusitruunan mehua
1 dl vispikermaa (23 %)
Vuoraa pitkä vuoka foliolla niin, että se menee vuoan reunojen yli ja laita marjat pohjalle (pakastemarjat jäisinä).
Vadelmat on ladottu pohjalle |
Kaada sitruuna hyytelö marjojen päälle ja pane kakkulevy hyytelön päälle.
Käytän näitä samoja kartonkivuokia useamman kerran! |
Käännä folion reunat suojaksi ja laita vuoka jääkaappiin 3 tunniksi. Kumoa kakku leikkuulaudalle ja leikkaa paloiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti