Niin kauas kuin piipuri kasvaa - Sri Lanka

Hellu ei erityisesti tykkää pippurista, paitsi mädin kaverina, mutta on utelias ja halusi nähdä, missä se kasvaa. Lisäksi Hellu halusi nähdä kukkia, eläimiä ja tavallisten ihmisten elämää. Matka suuntautui kohti Sri Lankaa, joka unissa oli näyttäytynyt värikkäänä ja kirjavana saarena.

Pippurikasvi maustepuutarhassa.

Hellua jännitti matkan luonne (kiertomatka) eli hotelliin ei voinut jäädä nukkumaan, vaan oli pysyttävä ryhmän tahdissa. Hellu ei osannut arvata, että kiertomatkahan on mitä mainioin väsymyssairaalle ihmiselle, koska bussissa saattoi nukkua ihan milloin vain, joko torkkuja tai parin tunnin unia. Lepo oli siis turvattu.

Hellun keuhkot, jotka varmistavat hyvät unet bussissa.

Huonemies (room man), kuten hän itsensä esitteli, asetteli Hellun keuhkot kauniiseen asetelmaan kukkien kera.

Sri Lankassa näkyi monenmoisia kulkuneuvoja, muttei kuitenkaan punaisen auton voittanutta. Sri lankan ehdottomasti ihanin ajoneuvo oli tuc-tuc, eräänlainen mopoauto.

Liikenteessä näkyi myös moottoripyöriä ja mopoja.

 Pyöriä ei juurikaan ollut kuin vasta pääkaupungissa Colombossa. Hellu ei nähnyt yksiäkään lastenrattaita eikä kantoliinaa. Lapset kannettiin tienvarsilla sylissä.

Koko  4- henkinen perhe meni isin ajaman moottoripyörän kyytiin. 

Tavarankuljetusta Colombossa.

Safariauto, jossa matkaaminen oli pölyistä, pomppuista ja tuulista.

Kalastajien kulkuneuvoja.

Jatkuu....

Tulihan siitä sittenkin jotain!

Hellulla on projekteja, joiden loppuunsaattaminen saattaa kestää kauan, koska Hellua kiinnostaa puuhastelu, ei niinkään valmistuminen. Valmistuminen jopa pelottaa, koska se tarkoittaa, että on pakko keksiä jotain muuta puuhasteltavaa. Hellu juhlii tänään ylpeänä neuleprojektin valmistumista.

Loppusuora

Hellu nukkuu usein päiväunia ja uusi itse kudottu palmikkoneulepeitto on oiva unen sulostuttaja. Peitto toimi hyvin, Hellu nukkui tänään 2h uuden peiton kanssa.

Pimeyden selättäjät

Hellun koulumatka oli pari kilometriä suuntaansa. Matka taittui useinmiten yksin, tai en ainakaan muita muista. Mutta sen muistan, että kulkiessani laulaa hoilotin (syksyisin) Sibeliuksen "Olen unessa useasti sinun kaduillas` koulutie". Eräänkin kerran täräytin täydessä vauhdissa suoraan liikennemerkkipylvääseen.

Ennen: Rakastin syksyä, koska se tarkoitti koulun alkua. Olin muutenkin aktiivinen, ajattelin ja puuhailin monenmoista.

Elokuussa 2007 putosin portaita alas ja kalautin pääni. Kaikki muuttui. On ollut vaikea ymmärtää, miten syksyistä on tullut pelottavan pimeitä, väsymys ja väsyvyys ovat pahimpia syksyisin.

Nyt: Kävin pimeyden kimppuun vuosi sitten ja ostin kirkasvalolampun. Se toimi ja siihen loppui syksynpelkoni.

Lamppu odottaa laittialla aamuista käyttöä. 

 Kirkasvalolampussa on himmennin, joten sitä voi käyttää myös tavallisena valona. Otan valoa 15-35 min kerrallaan, 3-5*viikossa. Aika määräytyy oman tuntemuksen perusteella ja se vaihtelee eri päivinä. Joskus juoksen aamiaiselle ja sytytän kiireesti valon. Niin kova on valontarve yön jäljiltä.

Nyt jaksan nauttia myös takkatulen lämmöstä ja valosta.

Sytytyspuita

Olohuoneessamme näkyy syksyisin ja keväisin mukava auringonvalon ja lampun leikkisä prisma-ilmiö.

Tässä ovat lempitossuni.

Takkatulen äärellä on hyvä lukea sanomalehtiä ja tehdä ristikoita. Syksyt eivät ole entisen toimeliaita, mutta nyt tiedän selviäväni talveen asti, joka on edelleen toiseksi paras vuodenaikani.

Vanha lukulamppu, jonka vieressä on sohva.